Verohallinto on uudistanut verotuskäytäntöjään vuodesta 2019 eteenpäin. Esimerkiksi Y-tunnuksellinen yrittäjä voi maksaa takautuvasti edellisen vuoden ennakkoveroja erillisellä lisäennakolla. 

Sinulle palvelumme asiakkaana tämä ennakko koostuu edellisen tilikauden aikana laskuistasi kerätyistä ennakkoveroista.

Mitä lisäennakko tarkoittaa OP Kevytyrittäjän käyttäjälle?

Esimerkiksi tammikuussa 2020 käyttäjämme vastaanottavat ilmoituksen Verohallinnosta otsikolla  ”Päätös ennakkoverosta 2019". Olemme siis hakeneet lisäennakon viime tilikaudelle takautuvasti.

Jos saat edellä mainitun kirjeen, sinun ei tarvitse reagoida lisäennakkoon tai Verohallinnon ilmoitukseen ollenkaan. Hoidamme siinä mainitun maksun kokonaisuudessaan puolestasi. Maksamme lisäennakon Verohallintoon.

Kun lisäennakkoa on haettu, niin Verohallinto lähettää jokaiselle käyttäjällemme erillisen päätöksen. Mukana tulee myös lasku, jota ei tarvitse maksaa. Maksamme laskun puolestasi, sillä se koostuu edellisen vuoden aikana kerätyistä ennakoista.

Miltä lisäennakkopäätös ja lasku näyttävät?

Jos vastaanottamastasi kirjeestä löytyvät seuraavat tiedot, niin kyseessä on lisäennakkopäätös.

  • Otsikkona "Päätös ennakkoverosta 2019"
  • Kohdassa "Vuodelle 2019 kohdistuva ennakkovero on yhteensä" on merkittynä summa, jonka näet käyttäjätililtäsi Tapahtumat -välilehdeltä. Valitse tilikausi 2019 ja vertaa "ennakkoverot" kohdassa ilmoitettua summaa päätöksessä näkyvään summaan.

Jos nämä kaksi löytyvät vastaanottamastasi kirjeestä, se ei aiheuta sinulle mitään toimenpiteitä.

Ylempänä esimerkkiyrittäjän vuonna 2019 vastaanottaman lisäennakkopäätöksen ensimmäinen sivu. Vuonna 2020 jaettava päätös on ulkonäöltään tätä kirjettä vastaava. Kirje ei vaatinut yrittäjältä toimia.

Tämä esimerkkiyrittäjän vuonna 2019 vastaanottama lisäennakkolasku on jo maksettu OP Kevytyrittäjän toimesta ennen kirjeen postittamista. Sitä ei siis tarvitse enää maksaa.


Voinko tarkistaa jostain, että lisäennakko on maksettu?

Maksettu lisäennakko näkyy myös omavero.fi -palvelussa viimeistään laskun eräpäivänä. Voit tarvittaessa käydä tarkistamassa OmaVerosta kaikki yrityksesi veroasiat yhdestä paikasta.

Milloin lisäennakkoa ei haeta yrittäjälle?

Huom! Lisäennakko haetaan vain jos laskutuksestasi on kerätty ennakkoveroa vähintään 170e. Jos ennakkoveron määrä on alle 170 euroa, niin palautamme summan tilillesi emmekä hae lisäennakkoa.

Löysitkö etsimäsi vastauksen?